Tämä vuosi oli omien koirien ja kasvattien osalta hiljaiseloa. Osa jättäytyi jo radoilta pois, kuka mihinkin puuhiin ja osa sitten erinäisistä vastoinkäymisistä johtuen ei radoille montaakaan kertaa päässyt. Veteraani Jaguarseejunior heilutti kirkkainta lippua pinkomalla kovia aikoja pitkin kautta. Uudemmasta kaartista Wienseewinner joutui parantelemaan alkukaudesta sattunutta loukkaantumistaan, Romeseeracerilla oli myös epäonnea kauden aloituksessa ja Parisseepioneer kävi soolokokeessa, mutta siirtää varsinaista aloitustaan ensi kauteen. Omista koirista kisaamaan ehtivät Boreas (Sirkkeli) ja Dublinseedealer (Suffeli). Sirkkeli ilmoitettiin koejuoksujen jälkeen suoraan FinnishGreyhoundDerbyyn. Ja nuoresta iästään huolimatta, se taisteli itsensä B-finaaliin. Kolmen peräkkäisen viikonlopun ponnistus oli kova. Sirkkelin haltuun päätyi useampikin kovan luokan päänahka. B-finaalissa Sirkkelin sijoitus oli tasan 6 ja palkintojen jakoon se pompotteli kolmella jalalla. Hetken kävi sydän kylmänä, mutta loukkaantuminen ei ollut onneksi vakava. Derbyn A-finaalissa Sirkkelin veli Zefyros oli toinen ja B-finaalin voitti Sirkkelin veli Notos. Hienoa velipoijjaat! Dublinseedealer saatiin kuin saatiinkin lopulta radalle ja siihen hommaan johon se oli pari vuotta sitten valmistettu. Vastoinkäyminen toisensa perään koetteli Valkoista Naarasta, mutta kauden tasan viimeisenä kisapäivänä se hinattiin Turkuun lyhyen matkan ryhmäkoelähtöön ja koejuoksu oli suoritettu hyväksytysti. Aika ja luokka olivat vaatimattomat, mutta tässä vaiheessa sillä ei ole väliä. Kennelyskän, keuhkokuumeen, puuhun törmäämisen ja kiiman jälkeen tämä vastasi lähes SuomenMestaruuden voittoa ;)
Suffeli lentää keskellä kuvaa. Kuva Anu Lahdenpohja - kiitos :) Takaisin |
|
|||
| Powered By Website Baker | ||||