7.1.2011 Kisakauden paketointi

Uutisen lisäsi Annu
Uutiset >>

Eihän kisakausi toki SM:iin päättynyt, vaan loppukaudesta 2010 miteltiin Turussa ja Hyvinkäällä  mm. Junior Derbyn, Turku Classicin ja Egu Openin herruudesta. Kaikki edellä mainitut olivat kahden kierroksen kisoja.

Junior Derbyn otti haltuunsa Notos. Alkueränsä voittanut  Sirkkeli sai katsella finaalissa mustan ja nopean velipoikansa kantapäitä toiselta sijalta.

Turku Classicin alkuerä 785 metrin matka oli kylmää kyytiä ensikertalaiselle. Yllättävän hyvin Sirkkeli jaksoi, ja minä näin ensimmäistä kertaa koirani kävelevän jäykästi eli olevan silminnähtävän maitohapoilla startin jälkeen.

785 metrin matka eroaa muista siinä, että koiran handlerilla on aivan hemmetin monta ja pitkää sekuntia jännitettävänään. Siinä koiran suorituksen aikana ehtii käydä läpi vaikka mitä. Se ei ole aina hyvä asia. Ei.

Finaali juostiin luonnollisesti samalla matkalla. En tiedä mitä pienen koiran päässä liikkui, mutta se otti lähdön varman päälle. Ensimmäiset 325 m Sirkkeli kellotti aikaan 18,62. Turun rataennätys on sillä matkalla 18,70. No ei tuolla väliä, koska juostava matka oli toinen.

Rintarinnan Notoksen kanssa pojat painoivat menemään. Tässä ei enää ajettu viehettä, tässä juostiin kilpaa. Sirkkeli onnistui puristamaan itsensä maalitolpan yli ensimmäisenä. Eroa toiseksi tulleeseen velipoikaan oli kokonaiset 32 cm.

Uutena tuttavuutena korkattiin Hyvinkään rata. Rata on hieman haastava verrattuna muihin ratoihin. Kurvit ja kallistukset ovat hieman erilaiset ja ne aiheuttavat päänvaivaa hieman ensikertalaiselle.

Egu open alkuerä meni siis rataa opetellessa. Ykköskaarteeseen Sirkkeli tuli aivan suorana, ei siis osannut "kaataa" itseään oikeaan kallistukseen. Muut kaarteet tulivat samalla tekniikalla, koria räpisteli eteenpäin, miten parhaaksi näki. Maalisuoralla se sitten sai onneksi kiritilaa ja pääsi ohittamaan ne pari eteen ehtinyttä kisakumppania.

Finaaliin Sirkkeli oli sitten sisäistänyt radan profiilin. Aika korjaantui puolella sekunnilla ja Sirkkelin selkään aseteltiin Espoon Eläinsairaalan sponsoroima voittajamantteli.

 

Kausi ei kuitenkaan ollut aivan tässä. Yksi koitos oli vielä edessä ja se oli maaottelu Ruotsin Åkersbergan radalla.

Talvi oli yllättänyt ruotsalaiset ja rata kaikista huoltotoimista huolimatta oli järkyttävä.

Korkeimmille korokkeille narttujen maaottelulähdössä nousi Lips-sisko ja urosten maaottelumatkan voiton vei Notos. Sirkkeli taipui maalisuoralla kolmanneksi.

Suomi voitti maaottelun ensimmäistä kertaa Ruotsin maaperällä. Hyvä Suomi!

Takaisin
Powered By Website Baker